Elokuvaryhmä Edvin syksy 2005

ELOKUVARYHMÄ EDVIN ESITTÄÄ
KUUSANKOSKELLA STUDIO 123:SSA
SYKSYLLÄ 2005

LA 17.9 KLO 15.30

KAURISMÄEN VELJEKSET: SAIMAA-ILMIÖ

SUOMI 1981

Tästä ei rock-dokumentti paljon parane.Elokuva seuraa, kuinka 80-luvun suomirockin kerma toteuttaa hullun idean ja lähtee konserttikiertueelle Saimaalle. Liikennevälineenä toimii Heinävesi-laiva.Meininki on hulvatonta, kun ollaan ajassa, jolloin poikamainen ilonpito oli rockissa vielä bisnestä tärkeämpää. Myöhemmissä muisteloissa on tosin selvinnyt, että kaikkein hurjimmat tempaukset eivät päätyneet elokuvaan asti. Mukana ovat Juice Leskinen Slam-yhtyeineen, Hassisen kone ja Eppu Normaali.


LA 1.10 KLO 15.30
JIM JARMUSCH: LA 1.10 KLO 15.30
USA, 2003

Kiire-aikakauden huomaamattoman tärkeät kahvi- ja tupakkatauot saavat henkensä mukaisen kuvauksen Jim Jarmuschin uusimmassa elokuvassa Kahvia ja tupakkaa. Erilliset minitarinat pysyvät kasassa hauskojen yhtäläisyyksien – tai toisaalta räikeitten erojen – voimalla.
Amerikan independent-elokuvan guru Jarmusch on hyvää pataa Aki Kaurismäen kanssa, eikä ihme. Kumpikin yhdistää jokapäiväisyyttä ja outoutta samassa, humoristisessa sekoitussuhteessa, ja esittää kaiken katsojalle tarkoituksellisen ilmeettömästi. Kahvia ja tupakkaa on kokoelma pieniä tutkielmia addiktioista, Amerikasta, ja ylipäätään kaikesta inhimillisestä kanssakäymisestä. Ei ole mitään suurta sanomaa, ei selkeää alkua tai loppua, ei oikein juontakaan, silti kokonaisuus on kiinnostava ja pätkiä jaksaisi katsella lisääkin.
Jarmuschin kuvaamana kahvituokio ilman tupakkaa on yhtä kolkko kuin irlantilainen pubi ilman hernerokkasavua – molemmat yhä tutumpia ilmiöitä. Elokuva kontrastoituu mukavasti nykyisen terveyshysterian kanssa, joka ajaa tupakoitsijat vähitellen ulos kaikista nautiskelun mahdollistamista paikoista ja aiheuttaa sellaisia huvittavia ilmiöitä kuin maailmanlaajuinen Smoke Free Movies -kampanja.
Elokuva jatkaa jokseenkin Wayne Wangin Smoken linjoilla rennolla ja coolilla tyylillään ja sopii niille, jotka tapaavat viihdyttää itseään tarkkailemalla kanssaihmisten pieniä omituisuuksia – tässä tapauksessa jo pelkkä hyvien näyttelijäsuoritustenkin tarkkailu on nautinnollista. Kuuluisat näyttelijät aina Roberto Benignista Cate Blanchettiin esittävät lähes itseään, mutta eivät kuitenkaan. Tyypilliseen tapaan puolet näyttelijöistä on muusikoita, Jarmuschin vakioporukkaa kuten vaikkapa vaihtoehtoelokuvan rakastama Tom Waits.


LA 15.10 KLO 15.30
WONG KAR-WAIN: 2046
Hong Kong, Kiina, 2004

2046:n tarina on suoraa jatkoa hongkongilaisohjaaja Wong Kar-Wain melodramaattiselle mestariteokselle In The Mood For Love. Elokuvan nimi viittaa moneen: hotellihuoneeseen, romaaniin ja vuoteen, jolloin on kulunut 50 vuotta Hongkongin siirtymisestä Kiinan alaisuuteen. Reportterista kirjailijaksi ryhtynyt Chow (Tony Leung) muuttaa asumaan hotelliin, suunnitelmanaan kirjoittaa 2046-nimistä scifi-novellia. Hotellin naisasukkaiden kanssa hän solmii ystävyys- ja seksisuhteita, mutta päähenkilön nykyisyyttä painaa kauan sitten menetetyn rakkauden raskas muisto. Maa elää poliittisessa epätasapainossa, ja Chow omistautuu kirjaansa sekä erikoisiin ihmissuhteisiinsa.
Elokuva sekoittaa etäistä tulevaisuutta, nykyhetkeä, todellisuutta ja mielikuvitusta tarinaksi, joka soljuu unenomaisesti tasosta toiseen. Ohjaaja on perfektionistisen tarkka kuvissaan, väreissään, puvuissaan, lavasteissaan, valaistuksessaan, aivan kaikessa. Melankolisen romanttinen musiikki Nat King Colesta tangoon ja oopperaan todistavat, millainen on elokuvamusiikin voima taidokkaasti käytettynä, etenkin, kun Wong Kar Wai osaa arvostaa myös hiljaisuutta. Hidastetut mustavalkopätkät tuovat mieleen dramaattiset taidevalokuvat. Lasit, peilit ja ovenkarmit luovat illusorisia kuvia kirjailijan surumielisestä mielenmaisemasta. Kuvarajauksilla etäännytetään katsoja hetkestä, mikä samalla tekee hänestä entistä tarkkaavaisemman tirkistelijän.

LA 29.10 KLO 15.30
PIRJO HONKASALO: MELANCHOLIAN KOLME HUONETTA
Suomi, 2004

Pirjo Honkasalo ei saanut turhaan tämän syksyisillä Venetsian elokuvajuhlilla ihmisoikeuspalkintoa. Melancholian 3 huonetta on väkevä kuvaus suuren naapurimme käymästä sodasta, joka on Venäjällä vaiettu ja kansainvälisesti unohdettu. Dokumenttielokuva ei kuitenkaan kuvaa konfliktia suoraan. Honkasalo kertoo tragedian sen kansanosan näkökulmasta, joka on voimaton muiden tekemien ratkaisujen edessä ja johon nuo ratkaisut siksi vaikuttavat tuhoisimmin. Melancholian 3 huonetta keskittyy lapsiin ja siihen, mitä sota tekee heistä.
Ohjaaja on jakanut elokuvansa kolmeen huoneeseen. Niistä ensimmäinen on Kaipaus, joka sijoittuu Pietarin edustalla sijaitsevaan sotilasakatemiaan. Se ottaa koulutukseensa poikia, jotka miltei poikkeuksetta ovat vähäosaisimpien jälkeläisiä. Siis lapsia, jotka tulevat kaduilta, ovat vanhempiensa hylkäämiä tai orpoja. Heidän joukossaan on myös Tshetshenian Groznyista turvaan lähetettyjä sotaorpoja, jotka siten päätyvät Venäjän armeijan materiaaliksi.
Toinen huone, Hengittäminen, sijoittuu Groznyin raunioihin. Se on tallennettu mustavalkoiselle filmille ja keskittyy kuvaamaan kaupungin täydellistä tuhoa. Honkasalo on onnistunut tässä kaivamalla kaupungin raunioista esiin niiden vähäiset mutta sitkeät asukit. Heitä edustavat kulkukoirat, muutamat työläiset ja rikkinäiset perheet.
Viimeinen huone, Muistaminen, on kuvattu Ingusiassa Tshetshenian naapuriosavaltiossa. Kaikki on päällisin puolin rauhallista, vuoristomaisemat lammaslaumoineen ovat silmiä hivelevän kauniita. Kuitenkin pakolaisleirit ovat täynnä ihmisiä, joukossaan lapsia, jotka itkevät pelkästä pelosta kuullessaan helikopterin äänen. Sota on läsnä jokaisessa dokumenttielokuvan kuvassa. Sen ihmisten silmissä ja kumuna, joka kuuluu vuorten takaa.
Honkasalon elokuva ei osoittele, selittele tai alleviivaa. Sen sijaan Melancholian 3 huonetta hiljenee sodan mielettömyyden edessä. Honkasalo keskittyy kuvaamaan lasten kasvoja Kronstadissa, Groznyissa ja Inguhiassa pitkään ja hartaasti. Niissä näemme mitä sota on ja ketä sotijat ovat. Väkivalta, joka vie kaiken, ruokkii vain katkeruutta. Venäjällä on kasvamassa sukupolvi, jolla ei ole mitään menetettävää. He ovat niitä, jotka tulevat tekemään vielä monia Beslanin koulukaappauksia.
Melancholian 3 huonetta on hieno dokumenttielokuva, jonka tekijä on osoittanut peräänantamattomuutta taistellessaan viranomaisten kanssa saadakseen tehdä työnsä loppuun. Se on myös tärkeä dokumenttielokuva, koska se näyttää asiayhteyden, jonka Putin on kieltänyt. Kremlin nykyinen Tshetshenian politiikka synnyttää yhä uusia terroristeja ja tämä jatkuu, jos Venäjän ”sisäiseen konfliktiin” ei puututa, kuten Melancholian 3 huonetta omalta osaltaan tekee.

12.11 KLO 15.30
EVEN BENESTAD: KAIKKI ISÄSTÄNI
Norja, 2001

Isänpäivän aattoon sopivasti sijoitettu Kaikki isästäni on taatusti henkilökohtainen kuvaus pienen kristillisen kaupungin lääkäristä, joka on transvestiitti. Tätä dokumenttia varten itsensä ohjaajaksi kouluttanut Even Benestad kertoo siinä oman isänsä tarinan.
Trans-isä Esben / Esther Benestand on koristanut monen norjalaisen tabloidin kantta ja saavuttanut kotimaassaan valtavasti huomiota avoimella kaapista ulos tulemisellaan. Elokuva ei kuitenkaan keskity julkisuusmyllyyn, vaan kaivautuu syvemmälle koko perheen elämään. ”Minulla on 25-vuoden kokemus isästäni, joten en halunnut keskittyä hänen persoonansa kannalta pinnallisiin asioihin, vaan kertoa hänen inhimillisistä puolistaan, unelmistaan ja peloistaan”, ohjaaja kertoo. Benestad käyttää dokumentissaan myös paljon perheen 8-millisiä kotielokuvia sekä valokuvia vuosikymmenten varrelta.
Sittemmin ydinperhe on muuttanut muotoaan, koska Evenin äiti ei lopulta pystynyt elämään välillä naiseksi muuttuvan miehensä rinnalla. Dokumentissa esiintyy päähenkilön lisäksi hänen nykyinen vaimonsa, seksologina toimiva Elsa sekä Evenin sisar, Elisabeth. Myös Esbenin ensimmäinen vaimo (ohjaajan äiti) avautuu ja kertoo kauhun hetkistä, jolloin totuus aviopuolisosta vihdoin paljastui hänelle.

PAIKKA: STUDIO 123 KUUSANKOSKI

Jäsenkortti 22€, opiskelijat ja työttömät puoleen hintaan

TERVETULOA!!!